lauantai 22. kesäkuuta 2013





Sweet London.



tiistai 21. toukokuuta 2013




Menköön taas ilman sanoja.

*

Let it be without words again.

maanantai 6. toukokuuta 2013

perjantai 3. toukokuuta 2013

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013





Olen hirveän hyvä suunnittelemaan kaikkea, mutta se että tarttuisin tuumasta toimeen, ottaa oman aikansa. Nyt tuntuu, että auringon valo on ladannut akkuihin niin paljon virtaa, että on aika ryhtyä toteuttamaan niitä pitkään muhineita suunnitelmia. Kun lastenhuoneen jakaa ekaluokkalainen ja 2,5-vuotias, on suunnitelmien hyvä muhiakin jonkin aikaa, jotta toteutus toimii sitten arjessa.

Pienin saa vihdoinkin uuden sängyn (toki se pitää vielä maalata..) ja se pakottaa pyöräyttämään huoneen uuteen järjestykseen. Uusi järjestys taas saa aikaan sen, että tilanjakajana toimivan kaapin takaseinä on vihdoinkin tapetoitava. Löysin ilokseni liikkeen, joka myy ihanaisia tapetteja metreittäin. Ei tarvitse miettiä raaskiiko pienen kaapin takaseinän tapetoimista varten ostaa kokonaisen rullan tapettia. Mukavaa!

Siis maalia ja tapetointia. Ompeluksiakin olisi muutama jonossa, ja pari neuletta viimeisteltävänä. Aurinko, älä siis katoa mihinkään, energiaasi tarvitaan!

**

Re-organizing children's room. Challenging when there is a 7-year-old and a 2,5-year-old sharing the room. I was really happy to find a shop that sells wallpaper by meter, no need to buy the whole roll.

Quite a lot on my "to-do-list". But nice things. Luckily the sun is shining and giving me energy!

perjantai 1. helmikuuta 2013





 Tämän viikon aikana olen siivoillut viimeisiäkin vauva-leluja pois. Tyttö touhuaa nukkejen kanssa, laittaa ruokaa keittiössään, piirtelee (myös lakanoihin, lattioihin ja seiniin..), lukee kirjoja ja tekee palapelejä. Välillä se lähtee reppu selässä retkelle koiraa taluttaen.
Imen sienen lailla itseeni kotiäitiajan viimeisiä kuukausia. Takaraivossa on alkanut jo tykyttää tieto siitä, että kesän jälkeen arki tulee muuttumaan. Kunpa sitten syksyllä uuteen arkeenkin saisi saman kiireettömyyden tunteen, vaikka aikataulujen mukaan pitääkin liikkua.

Ikivanhat isosiskonsa vanhat villahousut alkoivat käydä lyhyiksi. Jatkoin lahkeensuita ja vyötäröä resorilla, saattavat mennä vielä ensi talvenakin.

*

I've been cleaning all the baby-toys away this week. We don't have a baby in our family anymore. She plays with her dolls, cooks in her kitchen, likes to draw (also on bed sheets, floor and wall..), reads books and makes puzzles. Sometimes she takes her bag and dog and goes for a trip.
Like a sponge I'm absorbing these last months at home with her. After summer I'm going back to work.

Her sister's old woolly-pants were getting short. I made some extension to the waist and trouserlegs. Might be that she'll be wearing them next winter too.

tiistai 22. tammikuuta 2013



Pikkuisin on ruvennut leikkimään roolileikkejä. Minua ei aina tarvitakaan, kun kuuluu "äiti, tule tänne". Se voikin olla pikku-kirahvi, joka kaipailee äitiään. Aika menee huimaa vauhtia eteenpäin.

Aurinko, valot ja varjot antavat lupauksen keväästä. Talvi on ollut hyvä, mutta kevätkin tulee olemaan tervetullut.

Lisääntyvä valo saa ihmeitä aikaan mielessä.

**

The little-one has started to play role-play. I'm not always needed when she calls for mum. It might be just the baby giraffe calling for his mum. Time flies.

The sun, lights and shadows are giving a promise of spring. Winter has been good but spring will be warmly welcomed.

Increasing amount of light makes miracles happen in one's mind.